tiistai 30. elokuuta 2016

Inspiraatio


Viikonloppuna kävimme Matiaksen kanssa Tukholmassa. Ohjelmaan kuului Belle and Sebastianin keikka, käynti museossa ja iltapäiväkahvit Bio Rion kahvilassa. Mihinkä sitä omalta mukavuusalueelta kannattaa poistua. Joskus harkitsin ihan vakavasti kahvilan perustamista ja paluuta ravintola-alalle. Tällöin Bio Rio olisi ollut kyllä ehtaa kahvila-inspiraatio ainesta. Nyt inspiroiduin ihan muuten vaan. 
Loppupään kuvat ovat Hallwylska museosta.









lauantai 13. elokuuta 2016

Retromeininki

Käväisin eilen verhoilijakolleekagani luona Marttilassa ja teimme kierroksen myös pienellä metsätorpalla. Torppa on alkujaan 1900-luvun alusta, mutta sisustus ehtaa 70-lukua. Oli mukavaa päästä tällaiselle aikamatkalle. Autenttista retrosisustusta on aina ilo katsella.