torstai 16. maaliskuuta 2017

Kevät!

Verhoomolla ollaan jo ihan kevätmeiningeissä, kun auringosta ja valosta on ainakin viime päivinä saatu nauttia. Nämä vanhat nojatuolit verhoiltiin harmaalla pellavakankaalla ja ne raikastuivatkin melkoisesti aikaisempaan plyysikankaaseen verrattuna. Kevään verhoilukalenterissa on muuten hyvin vielä tilaa, joten omista verhoilua kaipaavista huonekaluista kannatta laittaa rohkeasti kyselyä verhoomon sähköpostiin.

Näin kevään saapuessa olen jakasanut myös hiukan remontoida kuvauspaikkana toimivaa tulevaa makuuhuonettamme. Taustalla näkyvä seinä on jo pinkopahvitettu ja seuraavaksi pitäisi tasoittaa ja maalata alkuperäinen pinkopahvikatto. Tapetitkin ovat jo valmiina eli sitten vaan hihat heilumaan!







keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Artek

Helmikuu suhahti taas vauhdilla ohi ja verhoomossa vietettiin perin Artek-henkistä kuukautta. Valmistuneiden huonekalujen joukossa oli muun muassa kahdeksan kappaleen Alvar Aalto satulavyötuoli-setti sekä Artekin sohva. Sohvaan kuuluu oleellisena osana saumoja kiertävät tereet, jotka tekevät sohvasta tosi skarpin ja linjakkaan. Tuoleissa taas musta pellavavyö ja koivurunko ovat hieno yhdistelmä ja kerrankin meidän sohvapöytä pääsi arvoiseensa seuraan!